Siivous blogi | Vinkit siivoukseen ja kotitöihin | Huushollaajat

Huushollaajien syksy

Tervehdys Sinulle! Kirjoituskädet ovat levänneet kesän ajan, joten nekin ovat täynnä uutta virtaa. Syksy on kaikessa väriloistossaan ihanaa aikaa, koska ilma on aamuisin raikas ja nukkuminen on kesän jälkeen helpompaa. Toisinaan asiakkailta kuulee, että marraskuusta ei pahemmin välitetä. Emme mekään pidä loka-marraskuusta, jolloin maa on musta ja joka paikassa on pimeää. Aina täytyy kuitenkin yrittää katsoa valoisaa puolta, eli se on parhainta kynttiläaikaa – ja tietysti sesonkiaikaa meidän alalla. Laitetaan siis yhdessä kynttilät palamaan ja painellaan illalla sohvan nurkkaan tunnelmoimaan.

Koronasta ja syksyn toiminnasta

Toimimme normaalisti ja seuraamme THL:n ohjeistuksia koronan suhteen. Emme edelleenkään operoi kodeissa, joissa on koronan oireita. Luotamme siihen, että kaikki asiakkaamme ovat vastuuntuntoisia ja jouduttuaan karanteeniin, peruvat mahdollisen siivousaikansa. Tällä hetkellä meitä on kaksi yrittäjää ja lokakuun loppuun saakka mukanamme on myös työharjoittelija Saana. Lähipiirissämme on riskiryhmäläisiä emmekä ota pienintäkään riskiä heidän terveyden kustannuksella. Kerrothan meille, jos kuulut itse riskiryhmään ja / haluat meidän käyttävän maskia.

Huushollaamme joulukuun lauantaina

Joulukuu on siivousalan kiireisin kuukausi, jonka vuoksi mekin olemme päättäneet tehdä lauantaisin töitä varaustilanteen mukaan. Noille lauantaille pystyt varaamaan meidän kiinteähintaiset Kevyt tai Laaja -siivouspaketit lisäveloitushintaan. Saunanpesu ei kuulu automaattisesti kertaluontoiseen joulusiivoukseen, mutta se onnistuu myös kertasiivouksiin erillistä veloitusta vastaan. Muistathan mainita toiveesi tilauksen yhteydessä.

Nopean varaajan etu

Tuliko kiireellinen tarve ylläpitosiivoukselle? Kannattaa aina tarkistaa meidän Instagramin tai Facebookin tarinat, koska tarjoamme pika-aikoja normaalihintaa edullisemmin. Varsinkin tämän kevään ja syksyn aikana tilanne elää koko ajan peruutusten suhteen. Normaalitilanteessa peruutus tulisi tehdä 3 vrk ennen siivouksen ajankohtaa, mutta koronan takia olemme joustavia.

Laskutus ja 1-vuotisalennus

Meillä on tällä hetkellä käytössä sähköposti ja kirjeposti -laskutus, mutta siirrymme syksyn aikana myös e-lasku mahdollisuuteen. Tästä kerromme nykyisille asiakkaillemme erillisellä sähköpostilla sitten, kun se on ajankohtaista. Meille jokainen asiakas on tärkeä. Tarjoamme kaikille säännöllisen sopimuksen omaaville asiakkaillemme -10 % kertaluontoisen alennuksen syyskuussa aiemmin saavuttamamme 1-vuoden merkkipaalun vuoksi. Kiitos vielä kerran Sinulle, joka olet pysynyt uskollisena asiakkaanamme. Lämpimästi tervetuloa asiakkaaksemme Sinä, joka harkitset siivouspalvelujen ulkoistamista. Meiltä saat enemmän kuin siivousta! Pääset varaamaan oman säännöllisen sopimuksen tuolta:

Huushollaamme rakkaudella Sinulle.

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Yleisiä huomioita toiminnastamme

Viime aikoina siivousala on pyörinyt lehtien otsikoissa. Ottamatta niihin sen isommin kantaa, pohdimme siivousalan arvostusta ja haluamme kerrata asioita omasta toiminnastamme nyt – ja tulevaisuudessa.

Huushollaajat on ympäristöystävällinen.

Meidän toimintamme kattaa jätteiden kierrättämisen ja veden käytön vähentämisen moppien valmiiksi kostuttamisen muodossa aina, kun se on mahdollista. Käytämme siivotessamme Kiillon ammattikäyttöön suunnattuja puhdistusaineita, joista yli 70 % on Joutsenmerkki-tuotteita.

Huushollaajat on yrittäjävetoinen.

Olemme alusta asti toimineet yrittäjävetoisesti. Meillä työskentelee tällä hetkellä kaksi yrittäjää, Katri ja Mari. Huushollaajien taustalla on Huusholli -kotityöpaketit Oy, joka on Katrin vuonna 2019 perustama yhtiö. Mari toimii kaverina oman toiminimiyrityksensä voimin. Molemmat pääsevät vaikuttamaan esimerkiksi työaikoihin ja lomiin niin paljon kuin se kotisiivouksissa on mahdollista.

Huushollaajat on arvostava.

Huolellista työnjälkeä arvostava ja säännöllisesti kouluttautuva siistijä ansaitsee asianmukaisen korvauksen. Jos lähdetään vertaamaan kotisiivouksen tuntiveloitusta esimerkiksi muihin palvelualan ammatteihin – ero on merkittävä. Olemme Oulun alueella toimiva keskihintainen siivouspalvelualan yritys ja hinnastomme kuvastaa suoraan sitä huolenpitoa, jonka kotisi ansaitsee. Emme koskaan ole pyrkineet olemaan edullisin, koska meille kotisi laadukas puhdistaminen on tärkeämpää kuin halpa hinta.

Huushollaajien hintavertailua.

Muutama suuntaa antava esimerkki palvelualan tuntihinnoista Oulussa:

  • parturi-kampaaja, tuntiveloitus 75 euroa (alv. 24 %)
  • hieroja, tuntiveloitus 60 euroa (alv 0 %)
  • kosmetologi, tuntiveloitus 59 euroa (alv. 24 %)

Vertailun vuoksi meidän hinnat Oulussa. Kotisiivouksesta saat lisäksi omaverossa 40 %:n kotitalousvähennyksen käyttöösi joko heti tai takautuvasti.

  • Huushollaajat, kertakäynnin + aputyöajan tuntiveloitus 45,- (alv 24 %) minimiveloitus on kolme henkilötyötuntia.
  • Meidän kertakäynnistäkin voi tehdä kotitalousvähennyksen, mutta siinä on 100 euron omavastuu per henkilö per vuosi.
  • Alv 0 % tuntihinta 37,-
  • Kotitalousvähennetty alv 0 % tuntihinta 22,-
  • Huushollaajat Kevyt-siivoussopimus alkaen 139,-
  • Huushollaajat Kevyt-sopimuksen kotitalousvähennetty hinta alkaen 83,-
  • Huushollaajat Laaja-siivoussopimus alkaen 179,-
  • Huushollaajat Laaja-sopimuksen kotitalousvähennetty hinta alkaen 107,-

Arvonlisäveroton, eli alv 0 % siivous on toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvan sairauden tai korkean iän vuoksi tapahtuvaa kuukausisiivousta, jonka kirjallinen sopimus räätälöidään yksilöllisen tarpeen mukaan.

Kiinteähintainen ja -sisältöinen Kevyt tai Laaja -siivoussopimus Huushollaajien kanssa sitoo Sinulle neliöperusteisen veloituksen, vaikka siivoukseen menisi kauemmin aikaa. Kokonaishinta sisältää kaikki kulut, kuten siivoustyöajan, aputyöajan (eli työvälineiden valmistelun aamulla ja puhdistuksen illalla) siirtymäajat, kilometrikorvaukset, toimistomaksut, puhdistusaineet ja -välineet. Nuo kulut ovat sellaisia joista useat siivousalan yritykset laskuttavat erikseen siivoushinnan päälle.

Arvostatko ammattitaitoa ja laatua?

Kun arvostat ammattitaitoa ja laatua – Huushollaamme rakkaudella Sinulle. Kun kaipaat piristystä arkeesi – Huushollaamme hymyn huulillesi. Heinäkuussa lomailemme, mutta elokuussa moppaamme. Varaa nyt itsellesi helpompi arki – säännöllisesti.

Kun pidät hanoista, jotka kiiltävät – Valitse Huushollaajat.

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Alv pitää aina maksaa – vai pitääkö sittenkään?

Tiesitkö, että et voi saada kaikista kotityöpalveluyrityksistä arvonlisäverotonta kotityöpalvelua? Meiltä voit saada siivous- ja ruuanlaittoapua. Valvira ja aluehallintovirasto auttavat Sinut alkuun arvonlisäverottoman palvelun oikeuden selvittämiseksi. Jos Sinulla on oikeus alv 0 % -palveluun, et maksa arvonlisäveroa ollenkaan. Voit hankkia palvelusi yksityisyritykseltä, joka on Oulun kaupungin ylläpitämässä rekisterissä, ja jonka verot ja omavalvonta ovat kunnossa. Kuka tahansa ei pääse rekisteriin, vaan siihen on hakeuduttava ja liiketoiminnan tulee olla nuhteetonta. Meiltä saat arvonlisäverotonta siivouspalvelua tuntihintaan 37 euroa – räätälöidyllä kirjallisella sopimuksella.

Onko Sinulla perussairaus tai ikääntyneet vanhemmat?

Nyt kannattaa selvittää, oletko Sinä tai vanhempasi oikeutettu palveluun, koska käytännössä säästät jokaisesta siivoustunnista arvonlisäveron (24 %) verran. Parhaimmillaan voit tehdä vielä kotitalousvähennyksen alvittomasta hinnasta. Korostamme kuitenkin, että me emme tee päätöksiä arvonlisäverottoman palvelun oikeudesta, vaan sen tekevät sosiaaliviranomaiset.

Mikäli olet oikeutettu palveluun, varaa viestillä oma kartoituksesi ja teemme kanssasi räätälöidyn kuukausisiivoussopimuksen 37 euron alvittomaan tuntihintaan Oulussa tai Oulun alueella.

Ikääntyneellä vanhemmallasi voi olla oikeus arvonlisäverottomaan kuukausisiivoukseen.

Huushollaajien kesä

Halusimme tehdä Sinulle yhteenvedon kesän asioista ja kerrata vielä siivoussopimuksia koskevat muutokset. Uudet sopimukset ovat päässeet muutosten piiriin toukokuun alusta alkaen ja aiemmat asiakkaat pääsevät muutoksen piiriin heinäkuun alusta alkaen. Lomailemme kuitenkin osan heinäkuusta, joten käytännössä moni asiakkaamme kohtaa positiivisen muutoksen vasta elokuussa.

Siivousten sisältöä hienosäädettiin

  • Kevyeen sopimukseen lisättiin lattialistojen pyyhintä
  • Kevyeen sopimukseen kuuluu nyt myös valokatkaisijoiden ja ovenripojen pyyhintä
  • Laajaan sopimukseen lisättiin mikroaaltouunin ja roskakaapin pyyhintä
  • Laajaan sopimukseen kuuluu nyt myös valokatkaisijoiden ja ovenripojen pyyhintä

Hinnastomme monipuolistui

Monipuolinen hinnastomme palvelee Sinua entistä paremmin. Meidän juuremme ovat syvällä kiinteän hinnan maaperässä ja pysymme sille edelleen uskollisena. Aina kotityöpalveluyrityksen valinta ei ole helppoa ja haluammekin antaa Sinulle mahdollisuuden päättää omat kriteerisi siivousta ajatellen. Tämän takia teemme kertaluontoiset siivoukset 45 euron tuntiveloituksella ja sopimukset erikseen kiintein kuukausihinnoin. Molemmat hinnat sisältävät tuttuun tapaan kaikki kulut, kuten työn, siirtymäajat, kilometrikorvaukset, puhdistusainekulut, toimistomaksut, siivousvälineet ym. Pääset tekemään kotitalousvähennyksen kokonaishinnasta. Moni asiakkaamme kysyy kauanko kertasiivoukseen varataan aikaa. Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että Kevyt siivouksessa kolmioon varataan kolme tuntia, neliöön neljä tuntia jne.

Juhannussiivous varataan nyt

Kesäkuun kalenteria viedään jo sen verran vauhdikkaasti, että juhannussiivouksen varaamiseen on nyt viimeinen hetki. Meiltä löytyy muutamia aikoja viikolle 24 ja kaksi aikaa viikolle 25. Kalenteri elää kuitenkin koko ajan, eli kannattaa varata nyt, niin ei jää ilman. Kesäkuussa kannattaa kysyä tarjousta myös lauantain siivouksesta, jos viikolla tehtävä siivous tuntuu hankalalta järjestää. Kuvittele miten mukavaa on hypätä autoon ja kurvata viikon päätteeksi esimerkiksi mökille. Palaat mökiltä sitten sunnuntaina puhtaaseen kotiin!

Ennakoi elokuun siivoussopimus

Heinäkuussa mopit ripustetaan naulaan, kun me molemmat yrittäjät lomailemme heinäkuun loppupuoliskon ja vastaamme sähköposteihin satunnaisesti. Mikäli haluat tehdä kanssamme suositun mix & match -sopimuksen Kevyestä ja Laajasta siivouksesta elokuun alusta alkaen, kannattaa olla yhteydessä ennen heinäkuun puoliväliä.

Huushollaajat – enemmän kuin siivousta

Huolellinen ja laadukas siivous on meille yrittäjävetoisena yrityksenä kunnia-asia. Huushollaajat on kuitenkin enemmän kuin siivousta. Oletko jo kokeillut Kokki kotiin -palveluamme? Yllätä rakkaasi varaamalla siivouksen yhteyteen Kokki kotiin -lisäpalvelu. Voisin vaikka vannoa, että se on yksi parhaimmista lahjoista, mitä itse olen kumppaniltani saanut. Olen palannut väsyneenä töistä kotiin ja hän on valmistanut ruuan sekä siivonnut kodin valmiiksi – aivan kuten me teemme Sinun puolestasi sillä erotuksella, että Sinun ei tarvitse laittaa rikkaa ristiin. Pääset varaamaan parempaa elämänlaatua tuosta linkistä:

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Muutama näkökulma kaksin yrittämiseen

Huushollaajien molemmilla yrittäjillä on kokemusta yksin ja kaksin työskentelemisestä, joten tätä vertailua on helppoa tehdä. Tänään haluamme kuitenkin ajatella sitä, miten hyödyt kaksin tekemisestä ja miksi se on meidän mielestä parempi vaihtoehto Sinulle.

Siivousaika puolittuu

Kun yrittäjä toimii yksin, hän viettää kohteessa puolet kauemmin aikaa. Kahden yrittäjän selkeä työnjako ja ammattitaito mahdollistaa saman lopputuloksen puolessa työajassa. Kuudesta tunnista seuraa kolme tuntia, kahdesta tunnista yksi tunti. Meidän mielestä se on Sinun etu, että voit palata normaaliin päiväjärjestykseen, kun lähdemme tehokkaammin ”pois alta.” Tähän perustuu myös työajan laskenta ja veloitus. Kahden ihmisen siivotessa yhden tunnin ajan, tarkoittaa se kahta tuntia laskennassa ja veloituksessa.

Neljä kättä ja silmää

Kahdella siivoojalla on neljä toimivaa kättä ja näkevää silmää. Pystymme yhdessä nostamaan painavampia huonekaluja ja näemme paremmin, jos johonkin on tipahtanut esimerkiksi pölyä tai tavaroita siirrellessä. Teemme kotisi siivouksen lopputarkastuksen aina yhdessä.

Työturvallisuus

Tarvittaessa toinen siivooja voi pitää tikkaista kiinni, jos esimerkiksi siivouskohteen pestävä ikkuna on korkeammalla. Mikäli huolellisesta toimimisesta huolimatta kaatumisia tai liukastumisia tapahtuisi, apu on aina mukana, etkä löydä kotoasi loukkaantunutta siivoojaa, jos poistut siivouksen ajaksi.

Monipuolisempi valikoima

Pystymme ottamaan siivottavaksi sellaisia kohteita, joita ei ole aiemmin ollut mahdollista tehdä esimerkiksi kokonsa vuoksi. Valikoimamme onkin jo laajentunut muuttosiivouksiin, mutta kehitämme huhti- ja toukokuussa koko valikoiman vastaamaan paremmin kysyntää. Hinnastomme päivittyy samalla, kun neliöerot tasoittuvat. Pidämme kuitenkin kiinni laadusta ja helppoudesta. Meiltä et edelleenkään tule löytämään juosten tehtyä kotisiivousta, jossa laatu kärsii.

Virkeämpi henkilökunta

Kotityöpalvelun kuormitus jakautuu paremmin, kun tekijöitä on kaksi. Kevyempien ja raskaimpien alueiden työ pystytään jakamaan tasaisemmin päivän aikana. Sinun kannaltasi siivooja jaksaa paremmin, sairaslomat vähenee, eikä kotiisi tule outo ihminen siivoamaan. Mikäli toinen siivooja kuitenkin sairastuu esimerkiksi flunssaan, toinen osaa toimia kohteessa, joka on tuttu. Myös vapaa-ajan kuormitus ja liikunta tulee olla tasapainossa.

Asiakaspalautteet

Emme väheksy siivousalan työntekijöitä. Monet heistä ovat rautaisia ammattilaisia, jotka tekevät tärkeän työnsä ylpeydellä, kuten kaikkien alalla toimivien kuuluisi tehdä. Yrittäjinä olemme kuitenkin itse vastuussa omasta työnjäljestä ja se on meille kunnian asia. Asiakaspalautteisiin vastataan ja mahdolliset reklamaatiot hoidetaan kuntoon ensisijaisesti korjaamalla. Annamme täyden 100 % tyytyväisyystakuun työllemme, jos mahdollinen reklamaatio tehdään vuorokauden kuluessa.

Huushollaajilla saat 100 % tyytyväisyystakuun siivoukselle.

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat