Kategoriat
Uncategorized

Miksi siivousaika vaihtelee?

Tämä on sellainen asia, joka saattaa aiheuttaa ihmetystä. Tähän löytyy kuitenkin loogiset syyt. Niitä on todennäköisesti useita, eli alta löydät vain murto-osan.

Meneekö siivouksessa mielestäsi (liian) kauan?

Kohteessa ei ole koskaan käynyt kotisiivouspalvelu tai käynnistä on aikaa. Seinissä, valonkatkaisijoissa, lattialistoissa ja erityisesti keittiössä voi olla rasvapinttymää. Ne ovat niitä alueita, joihin ei välttämättä kiinnitä huomiota, kun viikkosiivouksen tekee itse. Kuten aiemmin totesimme, ne vaikuttavat kuitenkin siihen kodin yleisilmeeseen. Sanonta ”Omalleen sokeutuu” pitää tässä kohtaa paikkansa.

Tuttu koti Sinulle – outo koti Huushollaajille

Kohde on tekijälleen uusi paikka, jonka hahmottamiseen ja järkevän siivousjärjestyksen hahmottamiseen (aseptiikka, eli oikea työjärjestys huomioiden) menee useampi kerta.

Likaisuustaso vaihtelee

Tiettyinä vuodenaikoina esimerkiksi lian ja pölyn määrä vaihtelee. Saman kodin tilan siivoaminen voi käydä kädenkäänteessä tai viedä tolkuttoman kauan, jos lattialla on paljon hiekkaa tai suihkussa on paljon kalkkia, kun sitä on käytetty ahkerasti.

Lopputulema

Summa summarum. Pääsemme hyvin järkevästi siihen lopputulokseen, että aluksi kohteen siivouksessa voi mennä sen koosta riippuen esimerkiksi kymmenen tuntia, mutta kuukausien päästä, kun kiinnittynyt lika vähenee, myös kohteen siivousaika lyhenee.

Kunnes tulee taas se siitepölykausi, ne yhdet pikkutunneille venyneet juhlat tai vaikka treenikausi, jotka kaikki yhdessä tai erikseen vaikuttavat siivousaikaan. Huushollaajilla on onneksi ylläpitosiivouksessa kiinteät hinnat, jolloin – tilanteesta riippumatta maksat palvelusta aina saman verran.

Se on yleensä voitto Sinulle, mutta myös meille. Sopimussiivouksessa voittavat molemmat osapuolet. Me huolehdimme kodistasi säännöllisesti – Sinä voit olla levollisin mielin ja keskittyä johonkin muuhun ja jättää kotisi Huushollaajien hellään huomaan. Huushollaamme rakkaudella Sinulle.

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Kategoriat
Uncategorized

Ylläpito- vai perussiivous?

Tänään Huushollaajat kertoo hieman noiden eroista. Ylläpitosiivouksessa nimensä mukaisesti ylläpidetään tiettyä siisteystasoa, joka on perussiivouksella saavutettu. Useimmiten ylläpitosiivous tarkoittaa valonkatkaisijoiden, ovien roiskeiden, tasojen ja lattioiden pölyn- ja lianpoistoa katsekorkeudelta (180 cm) saakka. Kun taas perussiivouksessa puhdistetaan tila mahdollisuuksien mukaan katosta lattiaan, ikkunat ja patterintaustat mukaan lukien. Perussiivouksessa käytetään mahdollisuuksien mukaan enemmän vettä, mekaniikkaa, puhdistusaineita ja aikaa. Siivous onkin melkoista kemiaa! Kuka tahansa voi siivota, mutta Huushollaajille on tärkeää, että käytössämme on tuore ammattitaito, jonka vuoksi kouluttaudumme säännöllisesti.

Millainen Huushollaajien siivous on?

Huushollaajien siivouspaketit on suunniteltu ja mitoitettu ylläpitosiivoukseen. Käytännössä kuitenkin säännöllisen sopimuksen tekemällä aloitus on aina perusteellisempi ylläpitosiivous. Puhdistamme aina mahdollisuuksien mukaan enemmän niitä pintoja, joita Sinä et ehkä normaalisti puhdista. Tällaisia ovat esimerkiksi seinien tahrat, lattialistat, pistorasiat, liesituulettimet ym. Keittiö onkin useimmiten eniten aikaa vievä siivouskohde. Nuo ovat niitä pieniä ja suuriakin asioita, jotka vaikuttavat asunnon yleisilmeeseen ja sitä kautta suoraan asunnon arvoon. Kun omistusasunto siivotaan Huushollaajien toimesta ammattimaisesti, on se melkein sama kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Kategoriat
Kotityöpalvelu Ruoanlaitto Siivoaminen

Ensiaskeleet sosiaalisessa mediassa

Huushollaajien epävirallinen yritystoiminta alkoi elokuussa 2019 Facebookissa ja Instagramissa. Nyt eletään marraskuuta, lumi on jo maassa ja toimintamme on muuttunut viralliseksi.

Blogissamme tulemme kertomaan Sinulle kotityöpalveluista, siivouksesta ja ruoanlaitosta elämänmakuisesti. Jaamme vinkkejä, ajatuksia, kuvia ja hauskoja sattumia työpäivien varrelta.

Meidän blogimme ei ole mitään ilman sen lukijaa. Haluaisimmekin kuulla ajatuksiasi siitä, mitkä aiheet kiinnostavat juuri Sinua?

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Huushollaamme rakkaudella Sinulle.