Kategoriat
Uncategorized

Yleisiä huomioita toiminnastamme

Viime aikoina siivousala on pyörinyt lehtien otsikoissa. Ottamatta niihin sen isommin kantaa, pohdimme siivousalan arvostusta ja haluamme kerrata asioita omasta toiminnastamme nyt – ja tulevaisuudessa.

Huushollaajat on ympäristöystävällinen.

Meidän toimintamme kattaa jätteiden kierrättämisen ja veden käytön vähentämisen moppien valmiiksi kostuttamisen muodossa aina, kun se on mahdollista. Käytämme siivotessamme Kiillon ammattikäyttöön suunnattuja puhdistusaineita, joista yli 70 % on Joutsenmerkki-tuotteita.

Huushollaajat on yrittäjävetoinen.

Olemme alusta asti toimineet yrittäjävetoisesti. Meillä työskentelee tällä hetkellä yksi yrittäjä, eli Katri. Huushollaajien taustalla on Huusholli -kotityöpaketit Oy, joka on Katrin vuonna 2019 perustama osakeyhtiö. Katrin lisäksi meillä työskentelee Saana, Leila ja Tiina, jotka pääsevät vaikuttamaan esimerkiksi työaikoihin ja lomiin niin paljon kuin se kotisiivouksissa on mahdollista.

Huushollaajat on arvostava.

Huolellista työnjälkeä arvostava ja säännöllisesti kouluttautuva siistijä ansaitsee asianmukaisen korvauksen. Jos lähdetään vertaamaan kotisiivouksen tuntiveloitusta esimerkiksi muihin palvelualan ammatteihin – ero on merkittävä. Olemme Oulun alueella toimiva keskihintainen siivouspalvelualan yritys ja hinnastomme kuvastaa suoraan sitä huolenpitoa, jonka kotisi ansaitsee. Emme koskaan ole pyrkineet olemaan edullisin, koska meille kotisi laadukas puhdistaminen on tärkeämpää kuin halpa hinta.

Huushollaajien hintavertailua.

Muutama suuntaa antava esimerkki palvelualan tuntihinnoista Oulussa:

  • parturi-kampaaja, tuntiveloitus 75 euroa (alv 24 %)
  • hieroja, tuntiveloitus 60 euroa (alv 0 %)
  • kosmetologi, tuntiveloitus 59 euroa (alv 24 %)

Vertailun vuoksi meidän hinnat Oulussa. Kotisiivouksesta saat lisäksi omaverossa 40 %:n kotitalousvähennyksen käyttöösi joko heti tai takautuvasti.

  • Huushollaajat, kertakäynnin + aputyöajan tuntiveloitus 47,- (alv 24 %) minimiveloitus on kolme henkilötyötuntia.
  • Meidän kertakäynnistäkin voi tehdä kotitalousvähennyksen, mutta siinä on 100 euron omavastuu per henkilö per vuosi.
  • Alv 0 % tuntihinta 38,-
  • Kotitalousvähennetty alv 0 % tuntihinta 22,50,-
  • Huushollaus-sopimus alkaen 145,-
  • Huushollaus-sopimuksen kotitalousvähennetty hinta alkaen 58,-
  • Laaja Huushollaus -sopimus alkaen 185,-
  • Laaja Huushollaus -sopimuksen kotitalousvähennetty hinta alkaen 74,-

Arvonlisäveroton, eli alv 0 % siivous on toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvan sairauden tai korkean iän vuoksi tapahtuvaa kuukausisiivousta, jonka kirjallinen sopimus räätälöidään yksilöllisen tarpeen mukaan.

Kiinteähintainen ja -sisältöinen Huushollaus tai Laaja Huushollaus sitoo Sinulle neliöperusteisen veloituksen, vaikka siivoukseen menisi kauemmin aikaa. Kokonaishinta sisältää kaikki kulut, kuten siivoustyöajan, aputyöajan (eli työvälineiden valmistelun aamulla ja puhdistuksen illalla) siirtymäajat, kilometrikorvaukset, toimistomaksut, puhdistusaineet ja -välineet. Nuo kulut ovat sellaisia joista useat siivousalan yritykset laskuttavat erikseen siivoushinnan päälle.

Arvostatko ammattitaitoa ja laatua?

Kun arvostat ammattitaitoa ja laatua – Huushollaamme rakkaudella Sinulle. Kun kaipaat piristystä arkeesi – Huushollaamme hymyn huulillesi. Heinäkuussa lomailemme, mutta elokuussa moppaamme. Varaa nyt itsellesi helpompi arki – säännöllisesti.

Kun pidät hanoista, jotka kiiltävät – Valitse Huushollaajat.

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Kategoriat
Uncategorized

Alv pitää aina maksaa – vai pitääkö sittenkään?

Tiesitkö, että et voi saada kaikista kotityöpalveluyrityksistä arvonlisäverotonta kotityöpalvelua? Meiltä voit saada siivous- ja ruuanlaittoapua. Valvira ja aluehallintovirasto auttavat Sinut alkuun arvonlisäverottoman palvelun oikeuden selvittämiseksi. Jos Sinulla on oikeus alv 0 % -palveluun, et maksa arvonlisäveroa ollenkaan. Voit hankkia palvelusi yksityisyritykseltä, joka on Oulun kaupungin ylläpitämässä rekisterissä, ja jonka verot ja omavalvonta ovat kunnossa. Kuka tahansa ei pääse rekisteriin, vaan siihen on hakeuduttava ja liiketoiminnan tulee olla nuhteetonta. Meiltä saat arvonlisäverotonta siivouspalvelua tuntihintaan 37 euroa – räätälöidyllä kirjallisella sopimuksella.

Onko Sinulla perussairaus tai ikääntyneet vanhemmat?

Nyt kannattaa selvittää, oletko Sinä tai vanhempasi oikeutettu palveluun, koska käytännössä säästät jokaisesta siivoustunnista arvonlisäveron (24 %) verran. Parhaimmillaan voit tehdä vielä kotitalousvähennyksen alvittomasta hinnasta. Korostamme kuitenkin, että me emme tee päätöksiä arvonlisäverottoman palvelun oikeudesta, vaan sen tekevät sosiaaliviranomaiset.

Mikäli olet oikeutettu palveluun, varaa viestillä oma kartoituksesi ja teemme kanssasi räätälöidyn kuukausisiivoussopimuksen 37 euron alvittomaan tuntihintaan Oulussa tai Oulun alueella.

Ikääntyneellä vanhemmallasi voi olla oikeus arvonlisäverottomaan kuukausisiivoukseen.

Kategoriat
Uncategorized

Huushollaajien kesä

Halusimme tehdä Sinulle yhteenvedon kesän asioista ja kerrata vielä siivoussopimuksia koskevat muutokset. Uudet sopimukset ovat päässeet muutosten piiriin toukokuun alusta alkaen ja aiemmat asiakkaat pääsevät muutoksen piiriin heinäkuun alusta alkaen. Lomailemme kuitenkin osan heinäkuusta, joten käytännössä moni asiakkaamme kohtaa positiivisen muutoksen vasta elokuussa.

Siivousten sisältöä hienosäädettiin

  • Huushollaukseen lisättiin lattialistojen pyyhintä
  • Huushollaukseen kuuluu nyt myös valokatkaisijoiden ja ovenripojen pyyhintä
  • Laajaan Huushollaukseen lisättiin mikroaaltouunin ja roskakaapin pyyhintä
  • Laajaan Huushollaukseen kuuluu nyt myös valokatkaisijoiden ja ovenripojen pyyhintä

Hinnastomme monipuolistui

Monipuolinen hinnastomme palvelee Sinua entistä paremmin. Meidän juuremme ovat syvällä kiinteän hinnan maaperässä ja pysymme sille edelleen uskollisena. Aina kotityöpalveluyrityksen valinta ei ole helppoa ja haluammekin antaa Sinulle mahdollisuuden päättää omat kriteerisi siivousta ajatellen. Tämän takia teemme kertaluontoiset siivoukset 47 euron tuntiveloituksella ja säännölliset sopimukset erikseen kiintein kuukausihinnoin. Molemmat hinnat sisältävät tuttuun tapaan kaikki kulut, kuten työn, siirtymäajat, kilometrikorvaukset, puhdistusainekulut, toimistomaksut, siivousvälineet ym. Pääset tekemään kotitalousvähennyksen kokonaishinnasta. Moni asiakkaamme kysyy kauanko kertasiivoukseen varataan aikaa. Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että Huushollauksessa kolmioon varataan kolme tuntia, neliöön neljä tuntia jne. Hinta sisältää siis työn ja kaikki edellä mainitut kulut.

Juhannussiivous varataan nyt

Kesäkuun kalenteria viedään jo sen verran vauhdikkaasti, että juhannussiivouksen varaamiseen on nyt viimeinen hetki. Meiltä löytyy muutamia aikoja viikolle 24 ja kaksi aikaa viikolle 25. Kalenteri elää kuitenkin koko ajan, eli kannattaa varata nyt, niin ei jää ilman. Kesäkuussa kannattaa kysyä tarjousta myös lauantain siivouksesta, jos viikolla tehtävä siivous tuntuu hankalalta järjestää. Kuvittele miten mukavaa on hypätä autoon ja kurvata viikon päätteeksi esimerkiksi mökille. Palaat mökiltä sitten sunnuntaina puhtaaseen kotiin!

Ennakoi elokuun siivoussopimus

Heinäkuussa mopit ripustetaan naulaan, kun me molemmat yrittäjät lomailemme heinäkuun loppupuoliskon ja vastaamme sähköposteihin satunnaisesti. Mikäli haluat tehdä kanssamme suositun mix & match -sopimuksen Kevyestä ja Laajasta siivouksesta elokuun alusta alkaen, kannattaa olla yhteydessä ennen heinäkuun puoliväliä.

Huushollaajat – enemmän kuin siivousta

Huolellinen ja laadukas siivous on meille yrittäjävetoisena yrityksenä kunnia-asia. Huushollaajat on kuitenkin enemmän kuin siivousta. Oletko jo kokeillut Kokki kotiin -palveluamme? Yllätä rakkaasi varaamalla siivouksen yhteyteen Kokki kotiin -lisäpalvelu. Voisin vaikka vannoa, että se on yksi parhaimmista lahjoista, mitä itse olen kumppaniltani saanut. Olen palannut väsyneenä töistä kotiin ja hän on valmistanut ruuan sekä siivonnut kodin valmiiksi – aivan kuten me teemme Sinun puolestasi sillä erotuksella, että Sinun ei tarvitse laittaa rikkaa ristiin.

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Kategoriat
Uncategorized

Huushollaajilta löydät toimivan palvelun

Huushollaajat on helppo

Kun otat yhteyttä Huushollaajiin, niin kerrot yleensä kodin koon ja sijainnin. Esitämme muutaman tarpeellisen lisäkysymyksen ja kerromme, että Huushollaajilla on valmis hinta ja palvelusisältö on valittavissa kahdesta vaihtoehdosta. Kokonaisuus on helpoksi ja ennen kaikkea Sinun kannaltasi järkeväksi mietitty. Emme käy kohteessa etukäteen, jos et sitä välttämättä halua. Luotamme sanaasi.

Huushollaajat on laadukas

Olemme tehneet työajan mitoituksen aiempiin kokemuksiin perustuen, emme siis nojaa täysin tietokonepohjaisiin mitoitusohjelmiin. Ne kyllä antavat suuntaa siivousajalle, mutta todellisuudessa niillä ei ole mitään tekemistä Huushollaajien siivouksen kanssa. Huushollaajilla siivoaa ihmiset. Työtahti on inhimillinen. Meidän periaatteisiin kuuluu, että työajalla tehdään töitä. Tämän vuoksi meillä on yleisesti ottaen tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät. Mikäli kuitenkin huomaat virheen ja reklamoit siitä, niin reklamaatio otetaan vakavasti. Palautteeseen vastataan ja asia korjataan välittömästi tilanteeseen sopivalla tavalla. Me kutsumme sitä(kin) laaduksi.

Huushollaajat on asiakasystävällinen

Kyllä. Me olemme miettineet ja räätälöineet kaiken valmiiksi. Ainoa asia, mikä Sinun pitää valita on haluatko siivouksen Kevyenä vai Laajana. Meillä Kevytkin on tavallista viikkosiivousta kattavampi vaihtoehto. Tiedät kokonaishinnan, tuotesisällön ja siivoojan nimen etukäteen. Käytämme ammattikäyttöön suunniteltuja työvälineitä, kuten tehokkaasti roskia syövää imuria ja pölyä imeviä mikrokuitupyyhkeitä. Tiedät myös sen, että kotitalousvähennyksen pääset tekemään kokonaishinnasta, koska muita kuluja ei tule.

Huushollaajat on monipuolinen

Siivouksen lisäpalvelut tekevät Huushollaajien palveluista monipuoliset. Kokki kotiin -lisäpalvelu oikeuttaa kotitalousvähennykseen, koska se tehdään siivouksen yhteydessä.

Huushollaajat on ammattitaitoinen

Meiltä löytyy koulutus- ja työtausta käytännössä kaikkiin palveluihin, mitä tarjoamme. Pelkästään asiakaspalvelusta yhteensä yli 10 vuotta! Panostamme koulutukseen ja pidämme yllä ammattitaitoa. Se on vähintä, mitä voimme tehdä Sinun ja kotisi hyväksi. Osaamme valita kullekin likatyypille sopivan puhdistusaineen ja keittää pastasta ”al denteä.”

Huushollaajien Five facts, eli ”viis vaktaa” tiivistettynä:

  • helppous
  • laatu
  • asiakasystävällisyys
  • monipuolisuus
  • ammattitaito

Sinun on helppo olla, kun Huushollaamme hymyn huulillesi. Yhteydenottolomakkeelle pääset tästä.

Pistetäänkö pastaa tulille?

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat

Kategoriat
Uncategorized

Kodin siivous epidemian aikana

Suomessa vallitsee poikkeustilanne koronaviruksen vuoksi. Huushollaajat toimii toistaiseksi normaalien aukioloaikojen puitteissa. Mikäli haluat edesauttaa terveenä pysymistä, sairastut tai perheenjäsenesi sairastuu, niin näillä vinkeillä edesautat kotisi puhtaanapitoa itse.

Kun kaikki ovat terveitä

normaali, tarkka ylläpitosiivous riittää. Siihen kuuluvat huolellinen imurointi, vaaka- ja pystypintojen pyyhkiminen, vessojen pesu ja lopuksi siivousvälineiden pesu 90-asteisessa vedessä. Suosittelemme edelleen käyttämään mikrokuitupyyhkeitä, koska ne kestävät pesemisen kuumissa lämpötiloissa ja poistavat tehokkaasti likaa.

Onko joku sairastunut?

Enemmän huolellisuutta tarvitaan, mikäli kotona on sairastunut perheenjäsen. Kosketeltavia pintoja, kuten ovenkahvoja ja vesihanoja kannattaa pyyhkiä usein heikosti emäksisellä pesuaineella. Moni on varmasti nähnyt ”pippurivideon”, jossa kuvataan virukset pippureina ja sen reaktion, jonka saippua niissä aiheuttaa. Yleispuhdistusaine toimii saippuan tavoin.

Puhdista wc-tilat päivittäin

Vessa on hyvä pestä esimerkiksi päivittäin. Joskus voi olla tarpeen käyttää desinfiointiainetta, erityisesti ovenkahvoihin, hanaan, käsisuihkuun ja kaikkeen mihin kosketaan käsillä. Kädet suojataan joko kertakäyttökäsineillä tai siivouskäsineillä, jotka pestään ja kuivataan lopuksi. Kertakäyttökäsineet sisältävät minimaalisen pieniä reikiä, joten käytä desinfioinnissa tuplahanskoja.

Laita kaikille omat käsipyyhkeet. Lapsiperheessä ne kannattaa vaihtaa päivittäin, koska ne ovat hyvä alusta kaikenlaisille pöpöille. Lakanat ja tyynyliinat on sairaustapauksessa hyvä vaihtaa ainakin kerran viikossa. Pyyhkeet, vuodevaatteet ja siivousliinat pestään mahdollisuuksien mukaan ainakin 60-asteessa, mielellään kuumemmassa, jos materiaali kestää kuumemman pesun.

Pölynimuri ja sellaiset siivousvälineet, joita ei voi pestä koneessa, pyyhitään siivouksen jälkeen siivouspyyhkeellä ja puhdistusaineella.

Haluatko ulkoistaa kotisi siivouksen meille?

Huolehdimme oikeasta työjärjestyksestä puolestasi ja kiinnitämme nyt molemmissa siivouksissa erityishuomiota käsin kosketeltaviin pintoihin esimerkiksi keittiössä ja wc-tiloissa. Tuolta näet normaalihinnat ja pakettien sisällöt. Teemme arjestasi helpompaa ja turvallisempaa.

Rakkaudella: Katri Määttä, yrittäjä, Huushollaajat